31. HEINÄKUUTA 2024
Kesän lomakausi alkaa lähestyä loppuaan ja Puroila-talojen työmaatkin ovat päässeet tällä viikolla rauhallisemman heinäkuun jälkeen vauhtiin. Puroila-kotien rakentaminen jatkuu entiseen malliin, ja nyt lienee hyvä aika kertoilla hankekuulumisia tulevien hankkeiden osalta.
- Aiemmin uutisoidun mukaisesti meillä on suunnitteilla Jääkärinkankaalle koko alueen ensimmäinen asunto-osakeyhtiö osoitteeseen Kirjurintie 2. Kohde sijoittuu rauhalliselle ja kysytylle uudelle kaava-alueelle, jonka yhteyteen on aloitettu uuden monitoimitalon (koulu, päiväkoti, kirjasto) rakennustyöt. Kohteen tarkan sijainnin pääset katsomaan TÄSTÄ LINKISTÄ
- Uutena kohteena aloitamme As Oy-muotoisen hankkeen valmistelemisen Hiukkavaaran keskukseen osoitteeseen Kuviomarssi 20. Kohde sijaitsee erinomaisella paikalla Huikkavaaran monitoimitalon läheisyydessä puistoon rajoittuvalla tontilla. Kohteen tarkan sijainnin pääset katsomaan TÄSTÄ LINKISTÄ
- Kolmantena uutena kohteena aloitamme suunnitelmien laatimisen rivi/erillistaloyhtiölle Haukiputaalle osoitteeseen Länsituuli 6. Tämä kohde rakentuu uudehkon länsituulen koulun välittömään läheisyyteen, ja myös tällä kohteella tontti rajoittuu puistoalueeseen. Kohteen tarkan sijainnin pääset katsomaan TÄSTÄ LINKISTÄ
Näiden lisäksi meillä on ennakkomarkkinointivaiheessa kohteet Veneenveistäjänrantaan (As Oy Oulun Pursimies) ja Tupokseen (As Oy Tupoksen Hillankukka). Puroila-asuntoja on siis tarjolla monipuolisesti eri puolilla Oulun seutua.
Kerromme mielellämme lisää hankkeista. Mikäli joku näistä on erityisen kiinnostava, niin kannattaa olla yhteydessä ja liittyä kohteen ennakkoon kiinnostuneiden listalle!
Ota yhteyttä, vastaamme mielellämme kysymyksiinne,
Joonas Puroila, 040 157 7332
Ville Puroila, 0400 582 901
s-posti: etunimi.sukunimi@puroila.com
Puroila-talot on myös Facebookissa ja Instagramissa, käy tykkäämässä ja seuraa meitä!